![]() |
||||||||
|
||||||||
|
||||||||
LaskuvarjokerhoHLU:n historiaa
HLU:n vuosikymmenet Kerhorakennus Ristola ja muut rakennelmatRäyskälään 1970-luvulla saapuessaan hyppääjillä ei ollut mitään omia tiloja. Silloin käytettiin lentokonehallia pakkaamiseen. Myöhemmin hankittiin erilaisia pieniä siirrettäviä parakkeja ja tutuksi tulikin parakkikylä Ykköshallin takana. Tammikuussa 1993 kerhomme hankki vihdoinkin uuden kerhoparakin. Parakki oli Hämeenlinnan kaupungin entinen vastaanottoasuntola 3-tien ja Visamäentien välistä. Uudella parakilla on kokoa peräti 250 neliötä. Viipaleparakin hinta oli 20 000 markkaa (noin 3 300 euroa). Viipaleparakki siirrettiin Räyskälään helmikuussa ja se otettiin käyttöön 20. kesäkuuta. Parakkia paranneltiin pitkin kesää ja syystalvea. Syksyn ja talven aikana vain jouluna ei parakilla ollut korjaustoimintaa. Parakkimme ristittiin "Ristolaksi" idean isän ja pääorganisaattori Risto Karhin mukaan. Kerhotiloja paranneltiin koko kevään 1994 ajan. Juokseva vesi saatiin kesäkuun ensimmäisenä viikonvaihteena. Ristolassa pidettiin myöskin Räyskälän perinteiset Pupujuhlat. Pupujuhliin otti osaa yli 50 Räyskälän ilmailijaa. Myös SIL:n ulkomaalaiset nuorisokadetit vierailivat Ristolassa kesällä 1994. Juhlia on pidetty Ristolassa tämän tästä. Vessassakin pitää käydä ja niinpä kerhomme hankki siirrettävän WC:n syksyllä 1996. Maaliskuussa kerholle 1999 rakennettiin hyppysimulaattori uutta konetta (CWW) varten. Keijo "Keke" Aaltonen toimi rakentajana. Koko kesän 2000 olivat kerholaiset tehneet töitä halvemman lentokonebensiinin hankkimiseksi. Tilanne konkretisoitui syksyllä kun tulevan bensasäiliön alustaa ja valuma-allasta ruvettiin rakentamaan. Syksyllä Räyskälään ostettiin 24 000 litran polttoainesäiliö. Säiliö laitettiin paikalleen 4.11. Mukana hankkeessa olivat kerhomme lisäksi HUI (Hämeenlinnan Urheiluilmailijat) sekä PIK (Polyteknikkojen Ilmailukerho). Kerhomme koneeseen otettiin omaa bensiiniä ensikertaa 26.2.2002. Tilat ovat kunnossa, vaikkakin tarvitsevat uudistusta ja korjausta; kuten kaikki muukin, tilat kuluvat käytössä. Suunnitelmissa onkin jo uudisrakennus joskus tulevaisuudessa. -CFPasi(cffinland at suomi24.fi) |
||||||||
|
info(a)skydivehame.com © 2006 HLU ry |
||||||||